Marko Heikkuri eduskuntaan - MUUTOS 2011 Nuorissa on tulevaisuus

Polttoaineen korkea verotus, hyöty vai haitta???

Polttoaineiden verotus lähti euron tulon myötä rankkaan nousuun. Tämä polttoaineen hinnan nousu on mielestäni ollut todella haitallista ainakin täällä pohjoisen suunnalla, jossa siirtymämatkat ovat pitkiä ja monien työpaikat, kaupat, koulut, hoitopaikat tai terveydenhuoltopalvelut ovat mahdollisesti jopa kymmenien kilometrien päässä.

Polttoaineveron laskeminen olisi mielestäni yksi keino helpottaa ihmisten elämää, sekä vilkastuttaa yritysten toimintaa ja näin ollen lisätä mahdollisia työpaikkoja.

Olen henkilökohtaisesti kulkenut päivittäin yhteensä noin 70 km työmatkoja ja voin sanoa, että nykyisillä polttoaineen hinnoilla piti todella tarkkaan miettiä töissä kulkemisen ja työttömyyden välillä että kumpi on kannattavampaa. Kuukausittain pelkästään töissä kulkemiseen kului rahaa noin 180-200 € ja siihen pitää kuitenkin lisätä vielä omat ajot päälle.

Jos polttoaineen hintoja saisi laskettua, niin sillä olisi mahdollista olla todella laajat seuraamukset. Polttoaineiden laskeneet hinnat voisivat vaikuttaa rahtihintoihin, jolloin yritykset voisivat säästää hieman ja tämä voisi vaikuttaa päivittäistavaroiden hintoihin. Hintojen lasku voisi vaikuttaa myös paikallisliikenteiden hintoihin, jolla voi olla myös positiivinen vaikutus julkisten liikennevälineiden suosion lisääntymiseen. Kuljetus yritysten kannalta hintojen lasku olisi merkittävä tekijä, sillä monilla suurilla yrityksillä voi olla jopa kymmeniä tai satoja rekkoja tien päällä ja pienikin hinnan lasku voi merkitä muutamaa uutta työpaikkaa.

Hintojen laskulla olisi suuri vaikutus öljylämmitteisiin omakotitaloihin ja muihin öljylämmitteisiin kiinteistöihin. Jos yksityisten ja yrittäjien lämmityskulut pienenisivät edes hieman, niin se merkitsisi ylimääräistä rahaa jota olisi mahdollisuus käyttää muihin hyödykkeisiin ja näin ollen saada raha liikkumaan yritysten ja yksityisten välillä. Myös tällä on mahdollisuus lisätä työpaikkoja, sillä mitä enemmän tavara vaihtaa omistajaa tai palvelu tuotetaan asiakkaalle, sitä enemmän tarvitaan työvoimaa näitä eri muotoisia tarpeita täyttämään.

Kyllä nyt on eduskunnan päättäjien aika jo uskoa, että jos yksityisen selkänahasta repastaan kaikki irti lähtevä raha heti irti verojen muodossa, niin paikalliset yritykset kuihtuvat ja kuolevat käsiin. Tämähän tarkoittaa sitä, että työpaikat vähenevät ja valtiolla lisääntyy sosiaaliturvan varassa elävien määrä, sekä valtiolla jää myös kuihtuvien yritysten verotulot saamatta.

 

Tämä aihe on todella lähellä sydäntä ja pahoittelen, jos se näkyy kirjoituksessa.

Mielipiteet ovat aina tervetulleita.

 

Kiitos

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

Polttoaineen korkea verotus toimii hyvin Suomessa.

Pienellä palkalla ei kannata mennä töihin, kun saman rahan saa sohvalla makaamalla ja katsomalla telkkaria.

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo

Mielestäni polttoaineverotus on loistava. Polttoaineverotus pakottaa miettimään missä asuu, eikä siis tueta asumista kaukana töistään. Jos ei ole töissä maaseudulla, ei ole ekologista asuakaan siellä. Nykyään autoja verotetaan omistamisesta. On hinnassa veroa, vuosittaista autoveroa, käyttövoimaveroa ja sitten vielä pakollinen liikennevakuutus (joka ei ole kansallinen vakuutusyhtiö, joten voitot menee yksityisille) ja sen lisäksi autossa suurimpia kulueriä on ehdottomasti huolto. Polttoaineen kuluerä on verrattain pieni. Ihmiset ajavat edelleen ylinopeutta. Ihmisillä on edelleen yli 1.5 litraisia koneita, vaikka pienemmilläkin koneilla pärjää. Autoihin on asetettu nykyään pakollisiksi ABS, ESP ja airbagit, ja autot ovat todella painavia, jotta niihin saadaan hyvät törmäystestitulokset.

Jos voisimme yhdistää menneen maailman goggomobilit nykymaailman moottoritekniikkaan, ja jos tekisimme vielä aerodynaamisia koreja, niin autot veisivät maantieajossa vain 2.5l/100km bensaa. Polttoaineesta voitaisiin tällöin jo maksaa vaikkapa tuplasumma olematta mikään ongelma. Tämän lisäksi, ennen sai B-kortin ajamalla AB-kortin. Tämä käytäntö pitäisi palauttaa, sillä on mahdollista teettää diesel-moottoripyöriä, jotka kuluttavat noin 1.5-2l/100km dieseliä, tai jopa alle.

Jos kulut on polttoaineessa, niin autojen omistajat voivat vihdoinkin miettiä sen kuukausilipun ostoa julkisiin. Nyt se ei kannata, jos olet jo maksanut vuodelta käyttövoimaverosi, niin sinun on vain pakko ajaa autolla kaikkialle, koska siitä on jo maksettu. Julkiset maksavat enemmän, kuin polttoaine.

Polttoainevero on kaikista tehokkain poistamaan isot autot, ylinopeudet, turhat ajot ja epäekologisen asumisen. Suomi ei ole öljymaa, eikä halvan öljyn aikakauden elintapoihin ole viisasta sijoittaa. Kaupunkien pitää olla tiiviitä, ja maaseudulla asuttava vain niiden siellä olevien tehtävien takia.

Käyttäjän MarkoHeikkuri kuva
Marko Heikkuri

Korkealla polttoaineen verotuksella ei välttämättä ole isommissa kaupungeissa väliä, koska suurin osa tarpeellisista asiointipaikoista löytyy järkevän kävelymatkan päästä (alle 3km). Täällä pohjoisessa löytyy paljon teollisuutta, joka työllistää ihmisiä, mutta teollisuuden läheltä ei kovinkaan usein löydy tarpeeksi asutus mahdollisuuksia ja julkinen liikenne ei monien työvuoroon sovellu.

Autoista sen verran, että jos sinulla on alle 1.5 litrainen moottori autossa, niin se voi helpostikkin viedä paljon enemmän polttoainetta kuin esim 3 litrainen moottori. Auton kulutus on lähes suoraan verrannollinen auton teho/paino suhteeseen. Ja sitten mainitsemasi turvallisuus. Nyky autot eivät todellakaan ole sen painavampia kuin ennenkään, mutta turvallisuus on parantunut. Nyky materiaalit joita autoissa käytetään ovat lujia, mutta kuitenkin kevyitä.

Mitä järkeä on teettää diesel moottoripyöriä, koska joku kuitenkin keksii laittaa siihen diesel veron. Minun m-pyörä ei syö matka-ajossa kuin 3-4 l/100 km ja siinä ei ole erillistä veroa päälle, mutta pyörällä on hankala ottaa koko perhe mukaan reissuun.

Suomessa pitäisi tukea sähköllä toimivia kulkuneuvoja. Olen koeajanut sähkökelkkaa ja se ei tietenkään kulje niin lujaa kuin bensa versio, mutta muuten en juurikaan eroa huomannut paitsi että se oli hiljainen.

Siellä etelä Suomessa saattaa onnistua tuollainen julkisilla kulkeminen todella helposti, mutta täällä ei ole niin paljoa julkista liikennettä kuin teillä. Käyttäisin itsekkin mahdollisuuksien mukaan julkisia, jos ne olisivat säännöllisempiä ja halvempia.

Suomi ei ole öljymaa, siinä olet oikeassa, mutta muuten olen eri mieltä lähes kaikesta kanssasi. Suomessa on nopeasti kehittyvää biopolttoaine osaamista ja mielestäni siihen ja muihin energiateknisesti järkeviin ratkaisuihin pitäisi keskittyä. Kaupunkien tiiveydestä taas sen verran, että se jos joku lisää saasteita. Ruuhkia, turhaa tyhjäkäyntiä, isot ajoneuvot jumissa liikenteen seassa, liikenneonnettomuudet tapahtuvat liian herkästi ja sellainen ei ole viihtyisää jos joutuu betoni viidakossa asumaan.

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo

Nykyautot on painavampia. Saab 96 kolmisylinterisenä painoi 813 kg. Oma kolmisylinterinen 1.0 Peugeot 107 on 865 kg. Pienemmät koneet kuluttavat vähemmän yleensä, jos on samaviritteisiä koneita. Jos löisin tonnisen moottoripyöräkoneen autooni, se veisi enemmän soppaa, koska se on huonompaa konetekniikkaa kovemmalla virillä.

Tiiviit kaupungit mahdollistavat autottoman elämisen ja toimivat julkiset yhteydet. Autoruuhkat vähenevät ja pyöräily lisääntyy. Ilman autoa elämä on edullisempaa ja ilman pitkää työmatkaa aikaa jää muulle elämälle enemmän.

Tietysti kun ehdotin dieselmoottoripyörää, niin oletuksena oli, että diesel-verot otetaan pois. Minä haluan kaikki autoon kohdistuvat vuosiverot pois, ja siirtää ne polttoaineeseen. Maksat vain mitä ajat. Se tulisi monelle halvemmaksi. Kilometrit kuitenkin korvataan verotuksessa sitten.

Käyttäjän MarkoHeikkuri kuva
Marko Heikkuri Vastaus kommenttiin #6

Tuosta kirjoituksestasi voisi päätellä, että et tiedä autoista muuta kuin että niitä pitää tankata. Verrataampa sitten niinkuin sinäkin teit. Minulla oli aikoinaan 1.6 L/68hv Ford Taunus, joka painoi noin 1000 kg ja kulutti matka-ajossa noin 8-10 L nätillä ajolla. Myöhemmin hankin 3 L V6 koneella olevan Omegan, joka painaa noin 1600kg ja se kulutti vain 6-8 L. Jännä juttu kun uudempi moottoritekniikka vähentää kulutusta. Moottorin kulutukseen vaikuttaa eniten moottorista irti saatava hyötysuhde, joka ei ole kaikilla moottorin valmistajilla hirveän hyvä.

Tiiviit kaupungit eivät todellakaan mahdollista autotonta elämää eikä julkisiin yhteyksiin voi täysin luottaa. Ovatko nämä yhteydet olleet täysin luotettavia esim. talvella?? Oletko muuten koskaan ollut 3-vuoro työssä ja kokeillut julkisia kulkuneuvoja?

Aina ei ole mahdollisuutta valita työmatkan pituutta. Täällä esimerkiksi on suuri osa työpaikoista viereisessä kaupungissa ja sinne on matkaa. Sinun tilanteestahan minä en tiedä, mutta meillä täällä pohjoisessa totutaan ja tykästytään johonkin paikkaan, josta sitten asunto ostetaan tai sinne rakennetaan oma talo. Onko sinun tarkoituksesi, että kaikki ihmiset kerätään masentumaan betonilähiöön ja pakotetaan myymään omat asuntonsa pois?

Teillä siellä etelässä saattaa todellakin julkiset toimia aikataulullisesti, mutta täältä vähennetään määrärahoja ja näin ollen julkisia reittejä ei enää kulje paljoa ja aikataulut ovat harventuneet.

Minä haluaisin sen takia polttoaineen hinnan alemmaksi, että kaikki ihmiset voisivat huomata eron mahdollisesti tuotteiden hinnassa ja jos hinta on tarpeeksi alhainen niin km korvauksen voisi kokonaan poistaa ja se taas omalta osaltaan vähentäisi virkamiestyötä verottajan puolelta.

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo Vastaus kommenttiin #7

Huono vertaus, koska Taunus on ikivanha kaasariauto, ja Omegassa on jo ruisku. Kaikkihan sen tietää. Oma moottorinihan on Yariksen 1.0 VVTi, eli variable valve timing moottori. Siinä on sähköinen kaasupoljin ja sähköinen moottorinohjaus. Vaikka miten polkisit, se ei polta grammaakaan ylimääräistä ainetta kuin mitä se kulloinkin pystyisi puhtaasti polttamaan. Kuitenkin jos tämä moottori tuplataan koossa, niin häviöt mäntien massoista nousisivat, mutta myös auton kokonaismassa nousisi, ja käytännössä kyllä se kulutus nousisi. Jos sitä tehoa on tarjolla, sitä käytetään. Autoon ei kannattaisi laittaa yhtään enempää tehoa, kuin mitä se äärimmäistilanteessaan voisi koskaan tarvita.

Tiiviit kaupungit nimenomaan luo autotonta elämää. Julkiset toimivat erittäin hyvin suurien kaupunkien välillä, huonosti pienempiin. Eikä betonilähiössä asuminen ole sama kuin oikeassa kaupungissa, jossa on palveluja ja työpaikkoja.

Väkinäisesti jumittuminen johonkin omistusasuntoon keskellä korpea luo autollista elämää. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää, enkä minä mitenkään tuomitse sitä. Itse vain koen, että suurin kuluerä autosta ei ole polttoaine, vaan kaikki muut autoiluun liittyvät maksut kuten vakuutus, autovero ja käyttövoimavero. Minä siirtäisin nämä polttoaineeseen. Ajaminen ei olisi yhtään sen kalliimpaa kuin se on nytkään, koska noita toisia maksuja ei enää olisi. Suomessa ei juuri nyt paljon alle 700 kg autoja ole, ei edes Smart ole niin pieni, mutta vapauttamalla lainsäädäntöä voisimme tehdä jotain hieman mopoautoa isompia autoja, jotka menisi juuri sen 100 km/h mitä tarvitaan. Kevyiden ajoneuvojen ansiosta kulutus puolittuisi, ja ehkä haja-asutuksellakin olisi lopulta parempi tulevaisuus, kuin 3.0 litraisella Omegalla laskettuna.

Käyttäjän MarkoHeikkuri kuva
Marko Heikkuri Vastaus kommenttiin #8

Saattaa olla, että käsitin väärin kun kirjoitit saab 96, koska sehän on myös vanhemmassa merkissä eli "Possu" Saabissa sama. Ajattelin sinun vertaavan vanhaa kaasari konetta ruiskulliseen. Mutta olen edelleen eri mieltä, koska kun laitoimme ystäväni autoon jykemmän nokan ja työstimme kannen niin teho lisääntyi ja kulutus pieneni kun ajetaan matka-ajoa eli ei se vieläkään pidä paikkaansa tuo väite, että pienempi moottori kuluttaa vähemmän vaan teho/paino suhde määrittää yhdessä hyötysuhteen kanssa kulutuksen.

Suurissa kaupungeissa voi julkiset toimia hyvinkin, mutta meidän 25000 ihmisen kaupungissa julkiset eivät toimi niin hyvin tai ainakaan vuorot eivät kulje niin useasti että niiden varaan voisi kulkujaan suunnitella. Täällä työllistävänä elementtinä toimii teollisuus ja juuri koskaan teollisuutta ei saa olla kovin lähellä kaupungin asuma-aluetta ja jos olet vuorotöissä niin julkisten aikataulut eivät monesti osu lahellekkään omia työvuoroja. Tämän vuoksi haluaisin p-aineveron alemmas, koska sillä olisi mahdollisuus vaikuttaa niin yritysten kuin yksityistenkin elämään halventuneilla tuotteilla ja näin saataisiin raha jälleen liikenteeseen.

Mietippä miten kävisi jos ajat 100 km/h talvella jollain kevyellä tinakinnerillä, jossa on normaalit nastarenkaat. Kohtuullisen pieni töyssy tiessä heittää sellaisen pikkuauton sivuluisuun ja kun se osuu johonkin niin sieltä ei todennäköisesti tule kukaan elossa ulos. Entäpä perheelliset? Itselläni on neljä lasta ja tuollainen auto ei milloinkaan voisi tulla kysymykseen. Ennemmin valtion verotusta pitäisi laskea, jotta tuontiautojen hinnat tippuisivat ja ihmisillä olisi varaa ostaa hyvä ja turvallinen hybridi tai kaupunkiasumiseen sähköauto.

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo Vastaus kommenttiin #10

Vertasin Saab 96:een, koska se on a) ollut vuoden talviautona b) se on kevyempi kuin monet nykyautot, jopa pikkuautoja (107) kevyempi c) se on perheauto. Tosiasia on, että 60-luvulla normaalit autot oli sen kokoisia mitä nykyään joku Kia Picanto on. Paitsi Picanto menee lujempaa ja on paremmin varusteltu sekä turvallisempi, mutta myös painavampi. Keveydestään huolimatta Saab 96 on ollut vuoden talviauto, ja ihan lämmin ja turvallinen. Auton keveys tietysti ottaa herkemmin tuuleen, mutta jos se on vähän matalampi ja pienempi auto muutenkin, niin vastus tuuleen vähenee myös. Saabit oli kuitenkin legendaarisia puskemaan, koska jo silloin tiedettiin, että kun massa on nokassa, niin auto pyrkii puskemaan. Takamoottoriset kuten vanha kupla tai sitte 911 porsche, nämä ovat niitä, jotka heittävät perää. Ei ole väliä mikä se massa lopulta on, vaan väliä on sillä, missä sitä massaa on.

Työmatka-ajoon ei lapsia tarvitse. Siinähän se vitsi onkin. Nyt kun vakuutus, autovero ja käyttövoimavero ovat niin kovia, niin on kamalan kallista pitää rekisterissä kahta autoa. Mutta jos kulut olisivat polttoaineessa, niin voisi pitää sitä pientä kinneriä työmatkoihin, ja sitten jos pitää viedä perhe jonnekin, niin ottaa sen maantielaivan käyttöön. Tänä päivänä tuo edellyttäisi erittäin monimutkaista paperisotaa, ja muistaakseni rekisteristä poisto ja sitten takaisin laittaminen ei ole edes ilmaista. Oma tilanteeni on se, että tarvitsen autoa vain viikonloppuisin, joten maksan ihan turhaan autoveroa ja vakuutusta viikolla. Polttoaineverotusmallissa minulla olisi myös varaa omistaa erikseen oma pakettiauto jossain, ja käyttää sitä silloin kun tarvitsen pakua, enkä tinakinneriäni. Jos taas ostaisin pakun ainoaksi autokseni, niin yksikseen ajetut pitkät matkani kotopuoleen tulisivat järjettömän kalliiksi polttoaineen osalta, koska pakut vie lähemmäs kympin kuitenkin.

Käyttäjän MarkoHeikkuri kuva
Marko Heikkuri Vastaus kommenttiin #11

Lyhyenä vastauksena ajattelin heittää tällaisen ajatuksen ilmoille.

Jos kaikki kulut sisällytetään bensiinin hintaan, niin silloinhan valtio on velvollinen tutkimaan ja korvaamaan onnettomuustilanteiden vaatimat kustannukset.

Entäs Venäjän bensa ralli, olisiko mahdollista että se lisääntyisi huomattavasti?

Entäs kuljetusalan yrittäjät, annetaanko heille kortti jolla saa dieseliä halvemmalla?

Pidetäänkö P-öljy edelleen lähes verottomana.

Mitenkäs yrittäjien kasvaneet kustannukset, nouseeko kaupoissa kaikki hinnat?

Vai lasketaanko jokaiselle erikseen oma polttoaineen hinta ajoneuvon vakuutusten ja muiden kulujen perusteella?

Yhdessä asiassa samaa mieltä. Minulla oli paku joka vei matka-ajossa noin 10L/100km, mutta se oli 6,2 L diesel Chevrolet Chevy Van G20 jonka järettömän vääntävä kone mahdollisti tuon kultuksen eikä suinkaan pieni moottori tai kevyt kori.

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo

Biopolttoaineista vielä sen verran, nyt kun ollaan siis öljyhuipun toisella puolella, niin vuosikymmenien kuluessa, jos bioaineisiin ollaan menossa, pitäisi tajuta se, että biopolttoaineiden tuotantokapasiteetti maailmassa ei tule koskaan olemaan samalla tasolla kuin nykyinen fossiilisen polttoaineen tuotantokapasiteetti. Eli jos aiomme ajella jollain biodieselillä töihin 50 vuoden kuluttua, niin se tapahtuu todennäköisemmin jollain kevyellä muoviautolla tai sitten dieselmoottoripyörällä, kuin millään maasturilla. Siksi mun mielestä pitäisi jo valmistaa lainsäädäntöä (mopot 90 km/h) ja ihmisten kulutustottumuksia vähitellen siihen suuntaan, että ei tule sitten yllätyksenä se öljykriisi vuosien päästä. Onneksi meillä on jo polttoaineen hinta lähes yksinomaan absoluuttista veroa (70 snt?) per litra, joten kun hinta lähtee maailmalla nousemaan, ei se täällä nouse niin dramaattisesti.

Käyttäjän MarkoHeikkuri kuva
Marko Heikkuri Vastaus kommenttiin #9

Jos otetaan tekniikan kehittyminen 50 vuoden päähän, niin tarkoitatko että autojen kulutusta ei ole saatu pienennettyä nykykulutusta alemmalle tasolle. Jos tarkastelee kehitystä tähän mennessä, niin 30 vuodessa on keskikulutusta saatu pienennettyä noin puoleen ja tästä jos oletetaan teknologian vielä kehittyvän niin uskon vahvasti kulutuksen vielä pienentyvän entisestään.

Uskon myös kehityksen olevan 50 vuoden päästä sillä tasolla, että fossiilisia polttoaineita ei juurikaan enää käytetä, mutta tämä kehitys vaatisi akkuteknologian edistymistä, jotta sähköautojen toimintasädettä saataisiin pidennettyä.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Seuraavien vaalien jälkeen muodostettavan hallituksen pääpuolue on keskusta. Juha Sipilä Sipoossa asuvana ymmärtää hyvin haja-asutusalueiden ihmisten ongelmat. Suomea on kehitettävä tasapuolisesti. Ihmisiä on tuettava siellä missä he asuvat.

Sipilä varmasti ymmärtää ja ajaa läpi huomattavan suuren työmatkakuluvähennyksen. Haja-asutusalueiden ihmiset saavat suuria helpotuksia työmatkoihinsa kilometrikorvausten muodossa. Korvaus per kilometri ainakin kaksinkertaistetaan, kunhan henkilö asuu haja-asutusalueella.

Käyttäjän MarkoHeikkuri kuva
Marko Heikkuri

Olen melkein samaa mieltä kaikesta mitä kirjoitit.

Minä myös lapissa asuvana ymmärrän haja-asutus alueiden ongelmia, mutta mielestäni työmatkakulut voisi mahdollisesti poistaa kokonaan jos polttoaineen hinnan saisi vain tarpeeksi alas.

Toimituksen poiminnat